Itsenäinen Suomi

 

KMV-Lehti 3.12.2021

Monet itsenäisyyspäivän perinteiset tilaisuudet ovat edelleen peruttuja tai siirretty verkkoon. Kuitenkin sankarihaudoilla pystyy vierailemaan läheisten kanssa osoittamassa kiitoksen itsenäisyytemme puolesta taistelleille.

Sotaveteraanin lapsena olen saanut isän kertomuksien kautta henkilökohtaisen kosketuksen siihen, mitä sota todella tarkoittaa ja mitä niin sotilailta, kun kotirintamalta vaadittiin selviytyäkseen.

Sukupolvien vaihtuessa on löydettävä uusia keinoja lapsillemme luoda yhteys tähän historiaan. Historia on kuvissa ja kirjoissa. Suomalaisuuden merkitys kulkee kuitenkin parhaiten sukupolvien keskustellessa. Siitä juontanee myös suomalaisten vahva maanpuolustustahto.

Tuntemattoman sotilaan katsominen on yleinen perinne, mutta sen ei tarvitse olla ainoa. Verkosta voi vaikkapa etsiä tietoa silloisesta keskustelukulttuurista ja pohtia milloin sanat johtavat tekoihin ja millainen maailma on sodalle altis. Muistojen emme saa antaa himmetä, sillä unohtavat jälkipolvet ovat herkempiä toistamaan menneisyyden virheet.

Mitä sitten on tämän päivän itsenäisyys? Maailma on auki ja me omaksumme monilla tasoilla vaikutteita toisista kulttuureista. Viime viikolla meidänkin kauppamme viettivät black friday kulutusjuhlaa, jolla ei Suomessa ole mitään perinteikästä pohjaa. Adventin toivotukset jäivät mediassa marginaaliin.

Suomi on osa globaalia taloutta, kuten kuuluukin. Maailman avautumisen ei tarvitse kuitenkaan olla poissa identiteetistämme tai itsenäisyydestämme. Voimme olla ylpeitä Suomalaisista perinteistämme ja yhdistää ne osaksi maailman virtaa. Miksei glögi ja joulutortut sopisi kiitospäivän illalliselle Amerikassa?

Vakaa ja vastuullinen isänmaa on paras keino turvata itsenäisyytemme myös jatkossa. Euroopan unionista kasvava paine yhteisten mekanismien luomiseen vaatii meiltä erityistä valppautta. Liittymissopimuksessa määritetään niitä rajoja missä yhteisön ja kansalaisvaltion päätäntävalta kulkee.

Sunnuntaina alkoi adventin aika. Politiikan pöydissä vauhti vielä kiihtyy ennen joulurauhan julistusta. Oma mieli jo odottaa läheisten ja perheen yhdessäoloa, sekä tuttavien tapaamista.

Ensimmäisen yhteisen joululahjankin jo saimme, kun valtio myönsi Mänttä-Vilppulalle harkinnanvaraista valtion osuutta 950 000 euroa talouden hoitoon.

Tahdon toivottaa jokaiselle hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa sekä uuden vuoden vaihdetta.

Leave a Reply

Close Menu