Arto Pirttilahti

TET-harjoittelu alkoi

Torstai 16.11.

Kolmas TET-päivä on lopuillaan eduskunnassa ja voin sanoa, että tähän mennessä on ollut todella kivaa. Olen oppinut paljon uutta ja nähnyt vaikka mitä. Ensimmäisenä päivänä minua jännitti todella paljon tulla tänne, mutta heti, kun taloon tuli sisään, osa jännityksestä hellitti.

Itse olen kahdella kansanedustajalla TET:ssa: Arto Pirttilahti ja Pertti Hakanen. Keskiviikot ja torstait olen Artolla ja loput päivät sitten Pertillä. Olen keskiviikot ja torstait pikku parlamentissa ja loput päivät Eduskuntatalossa. Artolla ja hänen avustajalla Paulalla on huoneet Pikku Parlamentissa.

Tänään olen siis ensimmäistä päivää Pikku Parlamentissa ja tykkään tästä rakennuksesta paljon. Aamulla tulin hissillä kuudenteen kerrokseen ja Paulan huoneeseen. Lähdimme Paulan kanssa käymään ryhmän kokouksessa. Kokous oli todella mielenkiintoinen ja siellä pääsin näkemään vielä tarkemmin, millaisia asioita eduskunnassa käsitellään.

Tämän jälkeen menimme eduskunnan lehtisaliin. Siellä oli todella laajasti kaikkia lehtiä niin pieniltä kuin isoiltakin paikkakunnilta. Eduskunnassa myös ruoka on todella hyvää ja vaihtoehtoja on paljon. Pääsin myös käymään istuntosalissa täysistunnossa. Siellä tunnelmasta sai paljon paremmin kiinni kuin vain telkkarista katsottuna.

Tähän mennessä olen todella paljon tykännyt olla täällä ja toivottavasti loppuviikosta ja seuraavastakin viikosta tulee kivoja.

Siirry sivun alkuun
facebook