Arto Pirttilahti

Koko maakunta mukana

Kolumni julkaistu KMV-lehdessä 9.10.2017

Maakuntauudistukseen on painavat perusteet. Sirpaleinen hallinto selkiintyy ja kansanvaltaistuu, kun nykyiset 400 hallinnollista organisaatiota sulautuu 18 maakuntaan, jonne päättäjät valitaan vaaleilla. Päätösvalta siirtyy kasvottomalta valtion aluehallinnolta maakuntien ihmisille. Maakuntien sisällä tehtävänjaosta voidaan osin sopia sisäisesti.

Ihmettelen Helsingin ja Tampereen pormestarien Vapaavuoren ja Lylyn vahvoja ulostuloja ja kovaa vastakkainasettelua. He lietsovat sekavaa epävarmuutta. Keskustelua on käytävä, mutta sen on pohjauduttava tosiasioihin. Kaikki kuitenkin myöntävät uudistusten tarpeen. Maakuntauudistus ei ole viemässä kaupungeilta päätösvaltaa.

Kaupunkien vahvaa roolia sekä niiden merkitystä maakuntien ja Suomen vetureina ei ole kukaan kyseenalaistanut, siksi sellaisia sanoja ei pidä laittaa kenenkään maakuntauudistusta ajavan suuhun. Kaupunkien omat kehityshankkeet ovat jatkossakin kaupunkien käsissä. Ulostulojen perusteella suurimmat kaupungit haluaisivat nyt lisää päätösvaltaa.

Maakunnan menestys ja elinvoima ovat osien summa, missä keskuskaupungin ohella seutukaupungeilla ja maaseudulla on oma tärkeä roolinsa. Vahvuuksia kannattaa yksissä tuumin jalostaa yritystoiminnaksi ja työpaikoiksi ympäri maakuntaa. Tilastot osoittavat, että nyt koko Suomessa talous ja työllisyys kasvavat.

Pienemmistä kunnista saadaan todennäköisesti vähemmän edustajia maakuntavaltuustoon kuin väkirikkaimmista. Tässä mielessä reuna-alueiden tulee olla tarkkoja asemastaan ja omien peruspalveluidensa toiminnasta. Maakunta tarvitsee yhteistyötä, kumppanuutta ja luottamusta. Kyse on koko maakunnan vetovoimasta eikä mikään kunta pärjää yksin.

Asiaa on vatkattu lähes kaksikymmentä vuotta. Nyt ratkaisu on hyvin lähellä, joten tällä mennään. Parannettavaa varmasti jää. Kokemusten kautta on kehityttävä. Keskusta esitti eduskunnan ajankohtaiskeskustelua kestävästä kaupunkipolitiikasta ja tasapainoisesta aluekehityksestä. Ongelmamme ovat muualla kuin itse maakuntauudistuksessa.

Siirry sivun alkuun
facebook