Arto Pirttilahti

Monta rautaa tulessa ja keskiviikkona ääni radiossa

tiistai 18.2.2014


Eduskuntatyö on käynnistynyt ja päiväjärjestykset täyttyvät. Hallitus on listannut esityksensä, jotka aikoo saada kevätkaudella eduskunnan käsittelyyn.

Viime viikolla käsittelimme täysistuntosalissa ympäristönsuojelulain uudistamista. Ympäristöministeri antoi selvän signaalin, että turvetuotanto voi Suomessa jatkua osana energiantuotantoa. Toivon, että tämä asenne näkyy myös lupakäsittelyaikojen lyhentymisenä.

Nykyisellään lupia voi joutua odottelemaan vuosia. Hoputin ministeriä vauhdittamaan käsittelyjä jo tämän vuoden aikana. Toki tuotanto on järjestettävä ympäristöstä huolehtien. Patistan toimijoita korjaamaan menneisyyden virheellisiä toimintatapojaan, jotta turvetta saadaan käyttöön kestävillä kriteereillä. Nyt on aika puolustaa kotimaista energiaa.

Keskiviikkona pitkään puhutti hallituksen EU:n tulevaisuusselonteko, joka suoraan sanottuna oli hutiloimalla tehty. Tarkempi analyysi puuttui lähes täysin eivätkä ministerit siitä kovin aktiivisesti aitiossaan viihtyneet keskustelemassa - eivät kommentoineet edes valiokuntien mietintöjä. Suuren valiokunnan mietinnössä oli ansiokkaasti nostettu tärkeään asemaan Pohjoismaiden yhteistyö EU:ssa.

Pohjoismaiden täytyy yhdistää voimansa ja vaikuttaa yhä jämäkämmin direktiivien valmisteluun. Tällä hetkellä on tärkeää niin työllisyyden, kilpailukyvyn, Suomen elinmahdollisuuksien ja liikennesektorin kuin monen muunkin asian kannalta se, että Pohjoismaat tiivistävät edunvalvontaansa EU:ssa. Esimerkiksi energia-asioista meillä on paljon annettavaa direktiivien valmisteluun, ja meidän on varmistettava, ettei EU-sääntely vie meiltä mahdollisuuksia kehittää uusiutuvien energialähteittemme käyttöä.

Monta rautaa on tulessa tälläkin viikolla. Keskiviikkona hallitus tuo metsäpoliittisen selontekonsa eduskunnan käsittelyyn. Torstaina kyselytunnin jälkeen pureudumme kansalaisaloitteeseen tasa-arvoisesta avioliittolaista.

Sidosryhmätapaamisissa on luvassa puhetta ja pohdintaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä, kuntien tilanteesta, Pirkkalan lentoaseman visioista ja bioenergiasta. Monenlaista on siis tälläkin viikolla tarjottavana.

Virittäkää radiot YLE Radio Suomen taajuudelle keskiviikkona 19.2. klo 14.40. Olen mukana Valtiosalista suorana lähetettävässä Ajantasan vallattomasti valtiopäivillä -lähetyksessä. Vieraina kolme kansanedustajaa ja suoraa puhetta ajankohtaisista asioista. Huomenna aiheina ainakin tasa-arvoinen avioliittolaki ja hallituksen kutsu oppositiolle.

YLE Ajantasan vallattomasti valtiopäivillä:

http://areena.yle.fi/radio/2181390

Siirry sivun alkuun
facebook